ANIMATION FESTIVAL
19.–22.5.2022

FESTIVAALIN TUOMARISTO

Joukko animaatioalan ammattilaisia käy läpi festivaalin laajan lyhytanimaatio-ohjelmiston ja valitseva niiden joukosta ne kaikista kirkkaimmat tähdet.

Kansainvälisen kilpailun tuomareina toimivat palkittu animaatio-ohjaaja ja animaatio opettaja Heta Jäälinoja ja Metropolia ammattikorkeakoulun 3D-animaation vastuuopettaja Peke Huuhtanen. Jäälinoja on valmistunut Turun Taideakatemian animaatiolinjalta vuonna 2013 ja animaation maisteriksi Viron Taideakatemiasta vuonna 2016. Huuhtasella on ammattinsa puolesta vakkaa osaamista ja tietämystä 3D -animaatiosta, mutta hän on kiinnostunut animaatiosta laajasti ja erityisesti lyhytanimaatiot ovat lähellä hänen sydäntään. Kansainvälisen kilpailun tuomaristo valitseva Parhaan Lyhytanimaation, Parhaan Dokumentaarisen Animaation sekä Parhaan Opiskelijatyön palkinnot.

Kotimaisen kilpailun tuomarina toimii tänä vuonna Pikkukala-studion perustaja, tuottaja Pablo Jordi. Jordi on kokenut tuottaja ja hän on ollut tuottamassa muun muassa Angry Birds Toons -sarjan tuotantokausia 2. ja 3., Pikkukala-studion sarjoja Saari, Fungi, Kulman Kunkut ja Taste Buddies sekä sellaisia Eurooppalaisia yhteistuotantoja kuin Stinky Dog ja Samuel

Parhaan Kokeellisen Animaation -palkinnon saajan valitsee animaatio-ohjaaja ja mediataitelija Niina Suominen. Länsi-Suomen maaseudulla asuva Suominen on työskennellyt itsenäisenä mediataiteilijana jo 20 vuotta. Töissään Suominen käyttää monipuolisesti eri tekniikoita ja materiaaleja. Suominen tutkii töissään animaation lainalaisuukisia ja pyrkii rikkomaan sen perinteisiä rajoja. Improvisaatio, liike ja rytmi ovat tärkeitä elementtejä hänen töissään.

Junior-kilpasarjan tuomarina toimii animaatio-ohjaaja, kuvataitelija ja mediakasvattaja Kristina Laine. Laine on monialainen taiteilija joka työskentelee animaatiotaiteen, kuvataiteiden ja koulutusprojektien parissa. Laine on kiinnostunut visuaalisen kerronnan eri muodoista. Hänen taideteoksensa ovat pääasiallisesti suunnattu yhteisöille ja edistävät oppimista ja moninaisuutta.