Vuoden 2022 festivaaliteemaan, Sarjakuva sukelletaan Oodin Maijansalissa lauantaina 21.5. kun toimittaja Heikki Jokinen, sarjakuvataitelija ja kuvittaja Anssi Rauhala sekä sarjakuva- ja animaatiotaiteilja Hanneriina Moisseinen keskustelevat sarjakuvan ja animaation yhtymäkohdista, eroavaisuuksista sekä siitä miten taitelijat lähestyvät näitä kahta eri taidemuotoa omissa töissään.
Anssi Rauhala on sarjakuvantekijä, kuvittaja ja käsikirjottaja, joka on tunnettu muun muassa yhdessä Mikko Ketolan kanssa tehdyistä pofessori Anni Isotalon seikkailuista kertovista sarjakuva-albumeista. Lisäksi Rauhala on ollut mukana tekemässä Heikki Paakkasen sekä Pietari Koskisen lyhytanimaatioita.
Hanneriina Moisseinen on sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2016 ja Puupäähattu-palkinnolla vuonna 2021 palkittu sarjakuvataitelija. Hänen tunnetuimpia sarjakuvateoksia ovat Isä (2013) ja Kannas (2016). Sarjakuvien ohella Moisseinen on tehnyt lyhytanimaatiot Syntymäpäivä (2014) sekä Kulkuri, joka rakasti kirjoja (2017). Näistä Syntymäpäivä nähdään paneelikeskustelun yhteydessä.
Heikki Jokinen on tunnettu vapaa toimittaja, tietokirjailija ja kriitikko. Jokinen on niin arvosteluissaan kuin kirjoituksissaan keskittynyt paljon sarjakuvaan sekä animaatioon ja hänellä onkin vankkaa tuntemusta molemmista aiheista. Jokinen on toiminut sekä Suomen Sarjakuvaseuran että Animaatiokilta ry:n puheejohtajana ja tällä hetkellä hän toimii Kopioston hallituksen puheenjohtajana.
Linnea Salonen
linnea@animatricks.net
Hämid Shajarian
hamid@animatricks.net
Mika Koskinen
mika@animatricks.net
Nadine Labib
nadine@animatricks.net